”Kuinka usein olet kuullut miesten puhuvan avoimesti mielen hyvinvoinnista työssä? Todennäköisesti et kovin usein. Tarkoittaako tämä, että he jaksavat paremmin? Ei.”
Vapaasti suomennettuna näin alkaa Harvard Business Reviewn artikkeli (11/22), jossa todetaan, että tutkimusten mukaan miesten on vaikeampi puhua mielenterveyden haasteistaan työpaikallaan tai hakea niihin ammattiapua. Miehet kokevat sekä henkilökohtaista että sosiaalista stigmaa, jos he puhuvat stressistään, ahdistuksestaan tai alivireydestään työpaikalla. Miehillä on erilaisia selviytymiskeinoja stressiin kuin naisilla, ja psyykkiset hankaluudet näkyvät heillä eri tavoin. Miehet esimerkiksi:
1) vetäytyvät työporukan aktiviteeteista, yhteisiltä lounailta, ja välttelevät sosiaalisia kontakteja ystävien ja perheen kanssa,
2) osoittavat ärsyyntyneisyyttä ja kärsimättömyyttä, jopa vihaa kollegoita kohtaan,
3) uppoutuvat erilaisiin peleihin, digitaalisiin välineisiin tai työhön suoritustason samalla huonontuessa,
4) pakenevat päihteiden tai kontrolloimattoman syömisen tms. pariin.
Tunnistatko näitä artikkelissa esitettyjä piirteitä suomalaisissa työyhteisöissä?
Haluaisin omalta osaltani madaltaa avun hakemisen kynnystä, ja tämän artikkelin viestin pohjalta vielä erityisesti miesten osalta! Psyykkisenä valmentajana pääsen toivottavasti auttamaan henkilöitä, joille terapia ei ole oikea tai mahdollinen vaihtoehto juuri siinä elämäntilanteessa.
Psyykkisen valmennuksen harjoitusasiakkaani olivat kaikki naisia. Nyt tasa-arvonkin nimissä haluaisin tarjota yhdelle miehelle kolmen kerran valmennussetin veloituksetta. Tilaus voi myös tulla työyhteisöltä, joka haluaa testata palvelua yhden (mies)henkilön kanssa. Ota yhteyttä 10.1. mennessä: kati@variscoaching.fi
HBR:n artikkeli: https://lnkd.in/g3DDhFax