Isoimmat oppini vanhempana

Viime päivinä olen pohtinut vanhemmuutta sekä työn ja perhe-elämän yhdistämistä psykologisen joustavuuden näkökulmasta.

Se, että minusta tuli äiti kahdeksan vuotta sitten, on ollut elämääni mullistava ja itseäni ihmisenä kasvattava asia. Ehdottomasti isoin muutos, mitä minulle on viidenkymmenenyhden elinvuoteni vuoden aikana tapahtunut.

Jos pitäisi valita ihan vaan muutama asia, mitä olen viime vuosien aikana vanhemmuudesta ja itsestäni oppinut, tässä olisi TOP 5:

Tukiverkoston rakentaminen, avun pyytäminen ja omasta jaksamisesta huolehtiminen on työelämässä olevana vanhempana prioriteetti numero 1.

Minulle tärkeitä arvoja ovat sekä lapseni hyvinvointi että itseni toteuttaminen ammatillisesti. Näiden yhdistäminen on mahdollista, mutta vaatii joskus erityisjärjestelyjä ja joustoja sekä läheisiltä että työyhteisöltä.

Olen ymmärtänyt, että jokainen lapsi on omanlaisensa ja olen sitoutunut siihen, että annan lapselleni tilaa kehittyä ja opetella asioita oman tahtinsa mukaisesti. En myöskään ota lapseni joskus haastavaakin käytöstä henkilökohtaisesti, ja sallin häneltä kaikki enemmän ja vähemmän epämiellyttävät tunteet.

Tunnistan nykyisin oman tyypillisen reagointitapani ja ymmärrän, mitkä asiat juontavat juurensa omasta lapsuudestani. Osaan säädellä tunteitani koko ajan paremmin ja paremmin.

Osaan myös olla armollinen itselleni, jos kaikesta tästä oppimisesta huolimatta välillä hermot kuitenkin menevät, tai jos kaipaan välillä intensiivisen arjen keskellä ”K18” -pakopaikkaa…

Kuten kuvasta näkyy, hauskoja retkiä ja iloakin meillä riittää. Tylsää ei ole koskaan!