Vaikuttaa siltä, että suomalaisissa kodeissa tasa-arvo ei toteudu, ja hoitovastuu useimmiten jää perhevapaan jälkeen samanlaiseksi kuin vanhemman ollessa kotona lapsen kanssa. Oman ajan riittämättömyys saattaa jatkua vuosia vielä työelämään palaamisen jälkeenkin, eli kysymys ei ole vain lyhyestä vauva-ajan episodista, joka uuvuttaa vanhempaa. Vanhemmuuden ja kotitöiden jakamiseen saattaa myös liittyä esimerkiksi liittyä puolison kanssa vastakkaisia odotuksia. Aika moni äiti kokee, että arjen metatyö kaatuu useimmiten naisen niskaan. Tilanne voi turhauttaa ja uuvuttaa tekijäänsä ja aiheuttaa kitkaa perheessä tai parisuhteessa. Sen sijaan, että marttyyrinomaisesti puurtaa ja organisoi, metatyö kannattaa nostaa rohkeasti pöydälle!
Vanhemmuuteen myös kuuluu useita eri rooleja – kuten elämään yleensäkin. Vanhemmuutta voi tarkastella muun muassa roolikartan avulla. On hyvä tunnistaa erilaiset vanhemman roolit elämässä ja lapsen eri kehitysvaiheissa, ja pohtia onko jokin rooli ylikorostuneempi kuin toinen. Kahden vanhemman perheessä on tärkeää keskustella, onko vanhempien roolijako perheessä riittävän selkeä.
Omien tarpeiden sivuuttaminen on usein etenkin pienen lapsen vanhemmille tyypillistä, mutta jaksaakseen arjessa omiakin tarpeita kannattaa kuunnella. Vanhempana ei pidä kokea huonoa omatuntoa kodin ulkopuolisesta ajasta. Tunti–pari kodin ulkopuolella silloin tällöin ei tee kenestäkään huonoa vanhempaa; päinvastoin se voi tehdä ihmeitä omalle jaksamiselle. Omasta hyvinvoinnista huolehtiminen koituu lapsen ja koko perheen parhaaksi. Avun pyytäminen lapsenhoitoon osoittaa, että välität lapsestasi ja itsestäsi.
MINKÄ UUDEN ASIAN SINÄ VOISIT OTTAA ARKEESI?
- Keskustelen perheessä arjen metatöiden jakautumisesta.
- Pyrin tasapainottamaan vanhemman eri roolien merkitystä perheessämme.
- Pyydän apua lapsenhoitoon ja varaan itselleni säännöllisesti omaa aikaa.
HALUATKO KUULLA LISÄÄ?
Ilmoittaudu postituslistalleni alla olevan linkin kautta, niin saat ilmaiseksi käyttöösi Voimia vanhemmuuteen –verkkokurssin 1. osion ja tietoa palveluistani ensimmäisten joukossa.