Marraskuu on minulle inhimillisen johtamisen teemakuukausi:
1) Kerron eri foorumeilla (LI, IG, kotisivut) omasta lähestymistavastani inhimilliseen johtamiseen
2) Perustelen myös, miksi erityisesti juuri nyt on tärkeää johtaa organisaatioita inhimillisesti.
3) Tarjoilen ”Inhimillisyyden perusteet TOP 5″-listan, jonka runko perustuu pandemian aikaiseen tutkimusraporttiin, ja lihaa luiden ympärille tuon oman työkokemukseni, opintojeni ja kirjallisuuskatsaukseni pohjalta.
4) Pyrin herättämään keskustelua siitä, millaisia kokemuksia verkostollani on inhimillisen johtamisen eri osa-alueista.
5) Verkostoidun myös itse aktiivisesti eri ryhmissä, joissa voin esittäytyä ja tuoda tärkeää teemaa esiin. Lounaskutsuja saa edelleen esittää – ne piristävät marraskuun pimeydessä!
Mutta itse inhimilliseen asiaan! Lähestymistapani #inhimilliseenjohtamiseen on varsin käytännönläheinen, vaikka heti postauksen alussa mainitsinkin sanan tutkimusraportti. Olen jo pitkään pähkäillyt näitä asioita mielessäni ja vihdoin noin vuosi sitten löysin myös ajatuksilleni sopivaa termistöä ja luontevan kehikon, jota jatkojalostaa.
Miksi sitten juuri minä koen, että minulla on lupa puhua inhimillisestä johtamisesta – enhän ole koskaan edes johtajapositioon hakeutunut?
Ajattelen asiasta näin: Johtamista tapahtuu organisaation ”kaikissa kerroksissa”. Jos siis puhun inhimillisesti johdetuista organisaatioista tai annan vinkkejä siitä, miten inhimilliseksi johtajaksi tullaan, niin kohderyhmänä eivät ole ainoastaan (tai edes ensisijaisesti) ylimmän kerroksen johtajatittelillä toimivat, vaan kaikki ihmisten kanssa inhimillisessä johtamisvuorovaikutuksessa olevat, millä ikinä nimikkeellä heitä sitten kutsutaankin: esihenkilöt, tiiminvetäjät, projektivastuuhenkilöt, lähijohtajat, työnjohtajat, osastonhoitajat, vuoropäälliköt….
Intohimoni * inhimillisen työelämän kehittäminen * kumpuaa omista kokemuksistani, opeistani ja näkökulmistani:
– Olen toiminut useita vuosia HR- ja lähijohtamisen rooleissa ja kohdannut hyvinkin haastavia ja opettavaisia tilanteita.
– Olen seurannut näköalapaikalta johtamis- ja esihenkilötyötä erilaisissa organisaatioissa ja luonut myös aivan konkreettisia toimintatapoja ja prosesseja johtamistyön ja sitä tukevien käytäntöjen parantamiseksi.
– Olen ollut hyvin monen johtajan/esihenkilön tiimissä ja oman, välillä haastavankin elämäntilanteeni kautta päässyt näkemään inhimillisen johtamisen eri puolia. (Terveisiä vaan kaikille ex-esihenkilöilleni, joiden kaikkien kanssa käsittääkseni olen edelleen ihan hyvissä väleissä! :-))
– En myöskään tällaisessa auttamisroolissa lähtisi aliarvioimaan monivuotisen, aiheeseen läheisesti liittyvän jatko- ja lisäkoulutuksen tai ylipäätään tiedonjanon merkitystä.
Toivon, että pääsen tekemään oman osani inhimillisemmän työelämän kehittämisestä ja auttamaan organisaatioita siinä, miten juuri heillä inhimillisen johtamisen käytänteitä vahvistetaan. Seuraa sivujani/laita viestiä, niin jutellaan lisää!